Australia-movie

Eilen tuli katottua tällänen leffa jonka nimi on Australia. Ei se ollu niin huikee ku oletin sen olevan. Itseasias se oli tylsä ja liian pitkä. Ihme kyllä katoin sen loppuun asti vaikka tiukkaa tekikin.

Täs vielä yks arvostelu tästö leffasts niille joita kiinnostaa: 
Australialainen Baz Luhrmann on ohjannut elokuvia harvakseltaan. Viimeksi nähtiin hybridimusikaali Moulin Rouge vuonna 2001, ja sitä ennen modernin otteen saanut Romeo ja Julia (1996). Nyt saa ensi-iltansa western-spektaakkeli Australia.

Ollaan 1930- ja 40-lukujen taitteessa. Toinen maailmansota on ovella. Brittiläinen Lady Sarah Ashley (Nicole Kidman) matkustaa Australian Darwiniin, jossa tämän mies on hoidellut karjabisneksiä. Perillä kohtaavat ongelmat: mies on murhattu, karjakeisari King Carney (Bryan Brown) ja ilkeä tilanhoitaja Fletcher (David Wenham) juonittelevat karjahuijauksia, Ashleyn tilan aboriginaali-työntekijöiden huono asema valkoisen valtaväestön keskellä aiheuttaa lisämurheita, ja sopeutuminen Australian takamaiden ankariin olosuhteisiinkin on edessä. Kun vielä komea karjanajaja Drover (Hugh Jackman) liittyy mukaan tapahtumiin, ovat ainekset romanttiseen seikkailuun kasassa.


Monista elokuvista tuttu, hyvien ja jalojen ihmisten joukko pitämässä puoliaan pahaa sortajaa vastaan, esittäytyy tässäkin. Hullunrohkea ja periaatteellinen pienen tilan porukka vastustaa sitkeästi Carneyn yrityksiä monopolisoida karjabisnes itselleen. Lady ja itsenäinen Drover puolustavat aboriginaali-palkollisiaan, jotka nousevat tiukkojen tilanteiden edessä tasa-arvoisiksi pomojensa kanssa. Pientä hurskastelun makua tässä on, mutta sen antaa elokuvan hyväntuulisuuden takia anteeksi. Hyviä rooleja saanut ja tehnyt Kidman on kiihkeä, sinnikäs ja ylväs, Jackman hikinen, karu ja raamikas. Vallan mainio pari.

Australia kunnioittaa Hollywoodin vanhoja spektaakkeleja. Siinä on komediaa, jännitystä, romantiikkaa ja seikkailua. Ylhäisen mutta hyväsydämisen ladyn ja itsenäisen ja periaatteellisen Droverin sanailu muistuttaa screwball-perinteestä. Molemmat tuittupäät oppivat vähitellen sietämään toisiaan ihan yhteisenkin edun vuoksi. Suureellinen, filmitähtiä ikonisoiva ote näkyy kuvakulmissa ja hidastuksissa. Eeppisen lajityypin kliseet on kuitenkin toteutettu sen verran kieli poskella, että ne jäävät hymyilyttämään.

Elokuvassa ruoditaan myös aiheellisesti australialaisen yhteiskunnan epäkohtia. Tarinaa kertoo Ashleyn tilalla asuva suloinen Nullah, aboriginaalin ja valkoisen jälkeläinen. Näitä juurettomia lapsia kohdeltiin Australiassa pitkään kaikkein huonoiten. Ei-kenenkään-joukkoon -kuuluvia lapsia eristettiin perheistään ja vietiin kirkon suojissa pois yhteiskunnan silmistä. Varastetuiksi sukupolviksi kutsuttujen virallinen sorto päättyi vasta 1973, kun Australiassa kumottiin laki lasten eristämisestä. Yksi elokuvan teemoja on Nullah'n alkuperäjuurien ja valtayhteiskunnan keskinäinen yhteentörmäys ja sopeutuminen, ja vanhemmuuden ja lapsuuden rajojen etsiminen.

Jo Moulin Rougessa huomattiin, että Luhrmann taitaa melodraaman. Sitä ei tässäkään elokuvassa säästellä, etenkään loppupuolella, kun pölyisten aavikoiden karuus muuttuu japanilaisten hyökkäysten myötä sotadraaman tantereeksi. Kidmanin kasvoja hyödynnetään jälleen pateettisten tunteiden tulkkina, vähän liiaksikin.

AustraliaElokuvan alkupuoli on varsin sujuvaa ja viihdyttävää elokuvakerrontaa, jossa iänikuisten Amerikan keskilännen maisemien sijaan nähdään Australian ryteikköjä. Se on vaihtelun vuoksi oikein piristävää. Mukavaa on myös se, että kaikki pääosanäyttelijät ovat syntyjään australialaisia. Kysymykset vanhemmuudesta ja ydinperheen koostumuksesta eritaustaisten ihmisten kesken korostuvat juuri sopivan ajankohtaisella tavalla. Liekö sattumaa? Lopun sotapaatos vie elokuvasta terävimmän potkun, ja elokuva on lähes kolmen tunnin kestossaan aika pitkä. Kyllä tällä silti varmaan tukku Oscar-ehdokkuuksia tullaan napsimaan

Paina tästä jos haluat nähdä trailerin.