8. tammikuuta 2014

Pahan Sanansaattajat (The Messengers: Scarecrow)

Pahan sanansaattajat (The Messengers) on vuonna 2007 ensi-iltansa saanut kauhuelokuva, jonka ohjasivat Pangin veljekset. Pääosaa esittää Kristen Stewart.
Elokuvan jatko-osa on Pahan sanansaattajat 2 (Messengers 2: The Scarecrow) vuodelta 2009.

Juoni:
Elokuva kertoo Solomonin perheestä joka muuttaa kiireisestä Chicagosta, maalle syrjäiselle alueelle Pohjois-Dakotaan. Mutta kuitenkin pian perheen 16-vuotias tytär alkaa nähdä outoja näkyjä ja kummituksia. Vanhemmat eivät kuitenkaan usko Jessin kertomuksiin, mutta Jessin hiljainen pikkuveli Ben näkee samoja asioita kuin Jesskin. Henget käyvät koko ajan väkivaltaisemmiksi ja Jess joutuu sen seurauksena vaaralliseen yhteenottoon. Jess yrittää varoittaa vanhempiaan, mutta turhaan. Vanhemmat luulevat Jessin vain haluavan takaisin kaupunkiin, eivätkä kuuntele Jessin varoituksia.