26. tammikuuta 2014

Pikku delfiini - Unelmien laineilla

Uskomaton tarina pienestä delfiinistä Danielista, joka jättää turvallisen parvensa uidakseen avarammille aalloille kokemuksia kalastamaan. Hulvattomat kaverit ja vaaralliset tilanteet vesipetoineen saattelevat vallatonta delfiiniä huimas
sa meriseikkailussa!

Brave (Urhea)

Urhea (Brave) on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut Pixarin tuottama animaatio-elokuva.  Se kertoo skotlantilaisesta prinsessa Meridasta.  Elokuva voitti parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnon vuonna 2013.

9

9 on 9. syyskuuta 2009 ensi-iltansa saanut animoitu fantasiaelokuva, jonka on ohjannut Shane Acker ja tuottaneet Tim Burton sekä Timur Bekmambetov. Elokuva perustuu Ackerin Oscar-ehdokkaana olleeseen samannimiseen lyhytelokuvaan. Tietokoneanimoinnista huolimatta elokuvan yleiskuva muistuttaa stop motion-tyyliä. Elokuvan roolijaon suoritti Mindy Marin, tuotannon suunnittelivat Robert St. Pierre ja Fred Warter ja art directorina toimi Christophe Vacher.

Juoni:
Elokuva sijoittuu rinnakkaismaailmaan, jossa ihmiskunnan perintö on uhattuna. Joukko viisaita räsynukkeja, jotka elävät maailmanlopun jälkeistä aikaa, löytävät yhden omistaan, 9:n (Elijah Wood), joka yrittää johtaa heidät pelastukseen.
Riitaisassa mutta sitkeässä ryhmässä ovat 1 (Christopher Plummer), sotaveteraani; 2 (Martin Landau), keksijä; 5 (John C. Reilly), mekaanikko; 6 (Crispin Glover), taiteilija; ja 7 (Jennifer Connelly), soturi.  Trailerissa esitellään myös 3 ja 4 identtisinä ja huppupäisinä räsynukkeina, joiden numerot ovat edessä, sekä 8 suurena soturina, jonka numero on merkitty oikeaan olkapäähän. Muilla räsynukeilla numerot ovat selässä.

Muppetit

Muppetit Manhattanilla on Frank Ozin ohjaama elokuva vuodelta 1984. Se oli kolmas elokuva, jossa esiintyivät Jim Hensonin luomat Muppet-hahmot ja viimeinen, jonka tekemiseen Henson itse osallistui. Siinä televisiosta tunnetut nukkehahmot esittävät juuri teatterikoulusta valmistuneita ystävyksiä, jotka lähtevät New Yorkiin esittämään itse k
irjoittamaansa musikaalia.

Huisi hai

Huisi hai (Shark Bait) on vuonna 2006 ensi-iltansa saanut Howard E. John Bakerin ja John Foxin ohjaama korealais-amerikkalainen animaatioelokuva.

Bad Grandpa aka Paha Pappa

Jackass esittää: Paha pappa
Jackass Presents Bad Grandpa (2013)
Lajityyppi: Komedia
Levittäjä: Finnkinon teatterilevitys
Ohjaaja: Jeff Tremaine
Pääosissa: Johnny Knoxville, Jackson Nicoll
Ensi-ilta: 25.10.2013
Kesto: 1h 32 min
Ikäraja: 12

Jackass-hahmo Irving Zisman (Johnny Knoxville) ja Billy (Jackson Nicoll) vievät katsojat piilokameramatkalle, jollaista ei ole ennen nähty.

86-vuotias Zisman ja hänen 8-vuotias tyttärenpoikansa Billy matkaavat autolla Yhdysvaltojen halki, ja matkan aikana Irving tutustuttaa nuoren ja vaikutuksille alttiin Billyn tilanteisiin, joissa lastenkasvatus saa kokonaan uuden määritelmän. Kaksikko tapaa miesstrippareita, nyrpeitä lapsimissejä (ja heidän yhtä nyrpeitä äitejään), hautajaisvieraita, moottoripyöräjengiläisiä sekä paljon muita pahaa-aavistamattomia ihmisiä.

Aitoja ihmisiä, aitoja reaktioita. Aidosti sekopäinen komedia.

Valiant

Valiant on Gary Chapmanin ohjaama, vuonna 2005 valmistunut animaatioelokuva, joka kertoo kuninkaallisista kirjekyyhkyistä toisessa maailmansodassa.

19. tammikuuta 2014

Turbo

Turbo 3D (dub) (2013)
Lajityyppi: Komedia, seikkailu, animaatio, 3D
Levittäjä: SF Film Finland Oy
Ohjaaja: David Soren
Pääosissa: Petrus Kähkönen, Arttu Viskari, Tuomas Uusitalo, Jukka Rasila, Reino Nordin, Rinna Paatso, Kristiina Wheeler, Pasi Ruohonen, Santtu Karvonen, Antti Luusuaniemi, Jarmo Mäkinen, Sasu Moilanen, Antti Pääkkönen
Ensi-ilta: 18.10.2013
Kesto: 1h 36 min
Ikäraja: 7

Suomeksi puhuttu 3D-versio!

Madagascar ja Kung Fu Panda -elokuvien tekijöiden uusi hauska 3D-animaatio.

Turbo on tavallinen etana, jolla on iso ja vauhdikas unelma. Yllättävän tapahtuman seurauksena Turbo saa supervoiman: huippunopeuden. Turbo vaihtaa etana-kaistalta pikakaistalle ja päättää toteuttaa uskomattoman unelmansa kilpailemalla kuuluisaa huippuajajaa Gasia vastaan. Tuunatun ja katu-uskottavan etanajengin avulla Turbo pistää koko kuorensa ja sydämensä peliin todistaakseen, ettei mikään unelma ole liian iso – tai mikään unelmoija liian pieni.

Karvinen 2

Karvinen 2 (Garfield: A Tail of Two Kitties) on jatko-osa vuonna 2004 ilmestyneelle Karvinen-elokuvalle. Elokuvan on ohjannut Tim Hill.

Juoni:
Karvinen matkustaa koirakaverinsa Oskun kanssa salaa isäntänsä Eskon mukana Lontooseen. Englannissa asuu myös hänen kaksoisolentonsa Prinssi XII, joka on juuri perinyt edesmenneeltä omistajaltaan Lady Eleanorilta hienon Carlylen linnan. Mutta perimysjärjestyksessä seuraava Lord Dagris heittää Prinssin korissa jokeen, jotta saisi linnan itselleen ja voisi rakentaa tiluksille hotellin. Linnan hovimestari Smithee kuitenkin löytää Karvisen Lontoosta ja vie hänet Carlylen linnaan luullen tätä Prinssiksi. Samalla oikea Prinssi ajelehtii Lontooseen ja törmää siellä Karvisen omistajaan Eskoon, joka taasen luulee tämän olevan Karvinen ja kissat vaihtavat paikkaa keskenään. Karvinen pääsee hienoon linnaan isännäksi, ja alamaisinaan hänellä on lauma karjapihan eläimiä. Eläimet kuitenkin uskottelevat Karviselle tämän olevan kadonnut siniverinen kissa, jotta Karvista luultaisiin Prinssiksi ja Dargis ei voisi ajaa heitä pois linnasta.

Tiedotus lukijoille!

Kuten ootte jo varmaankin huomannut, että tässä blogissa ei juurikaan muista aiheista puhuta kuin elokuvista niin ajattelin tehdä tästä elokuva blogin. Eli tästä lähtien laitan tänne tietoja yms juttuja leffoista joita oon katsonut.

17. tammikuuta 2014

Til siste Hinder

Director: Anders Øvergaard
Writer: Kathrine Haugen
Stars: Victor Haugen Kristiansen, Marianne Meløy, Elise Strømberg Mærlie

Donkey Xote aka Aasi ja puolikuun ritari

Ohjaus: Jose Pozo


Suomenkielisissä äänirooleissa: Juhani Rajalin, Juha Paananen, Arto Lepistö, Joonathan Kettunen, Bruno Lähteenmäki ja Minna Tasanto.

Kesto: 84 minuuttia.

Genre: Animaatio.

Vuokralla ja myynnissä.

K-7

Paramount Pictures



Juoni: Surullisen hahmon ritari Don Quijote (ääniroolissa Juhani Rajalin) lähtee luotettavan ratsunsa Rocinanten (Arto Lepistö), uskollisen aseenkantajansa Sancho Panzan (Juha Paananen) ja tämän Rucio-aasin (Joonathan Kettunen) kanssa etsimään elämänsä rakkautta Barcelonasta. Mutta onko salaperäistä neitokaista edes olemassa?

Puolesta: Espanjalaisen animaation taidonnäyte paljastuu hyvin pinnalliseksi ja voimattomaksi Miguel de Cervantesin klassikkoromaanin tarjoamista syvällisistä mahdollisuuksista huolimatta, mutta visuaalinen jälki on hetkittäin jopa runollisen kaunista. Alkuperäinen nimi Donkey Xote on tavallista onnistuneempi (Don Quijote englanniksi Don Quixote).

Vastaan: Aasi ja puolikuun ritari jää pahasti keskeneräiseksi, eikä jaksa luottaa eurooppalaiseen - ja Cervatesin - henkeen, vaan tyytyy kopioimaan Dream Worksin amerikkalaistuotantoa. Huonolla menestyksellä. Käsikirjoitus on kömpelö, henkilöhahmot persoonattomia ja huumori luvattoman kankeaa. Bonusmateriaaleissakin ainoastaan trailereita.

Tuomio: Kiinnostava vain alkuperänsä ansiosta.

8. tammikuuta 2014

Pahan Sanansaattajat (The Messengers: Scarecrow)

Pahan sanansaattajat (The Messengers) on vuonna 2007 ensi-iltansa saanut kauhuelokuva, jonka ohjasivat Pangin veljekset. Pääosaa esittää Kristen Stewart.
Elokuvan jatko-osa on Pahan sanansaattajat 2 (Messengers 2: The Scarecrow) vuodelta 2009.

Juoni:
Elokuva kertoo Solomonin perheestä joka muuttaa kiireisestä Chicagosta, maalle syrjäiselle alueelle Pohjois-Dakotaan. Mutta kuitenkin pian perheen 16-vuotias tytär alkaa nähdä outoja näkyjä ja kummituksia. Vanhemmat eivät kuitenkaan usko Jessin kertomuksiin, mutta Jessin hiljainen pikkuveli Ben näkee samoja asioita kuin Jesskin. Henget käyvät koko ajan väkivaltaisemmiksi ja Jess joutuu sen seurauksena vaaralliseen yhteenottoon. Jess yrittää varoittaa vanhempiaan, mutta turhaan. Vanhemmat luulevat Jessin vain haluavan takaisin kaupunkiin, eivätkä kuuntele Jessin varoituksia.

Mehiläisen elokuva (Bee Movie)

Mehiläisen elokuva (engl. Bee Movie) on vuonna 2007 valmistunut yhdysvaltalainen animaatioelokuva, joka oli ehdolla Golden Globe -palkinnon saajaksi parhaana animaatioelokuvana.
Elokuvan tuottaja Jerry Seinfeld sai idean elokuvaan aikoinaan Steven Spielbergin kanssa, kun hän sanoi vitsinä, että olisi hyvä tehdä mehiläiselokuva ja jonka nimi olisi Bee Movie (B-Movie, ”b-elokuva”). Jerry Seinfeld on antanut äänensä myös elokuvan päähenkilölle, Barry-mehiläiselle. Muita näyttelijöitä ovat mm. Renée Zellweger ja Matthew Broderick. Elokuvan näyttelijät ovat pääosin yhdysvaltalaisen NBC-kanavan, jo lopetetun tilannekomedian Seinfeldin näyttelijöitä ja muita tekijöitä.

Mehiläisen elokuvan tuottajina toimivat Jerry Seinfeld, Christina Steinberg ja Cameron Stevning. Sen käsikirjoittivat Jerry Seinfeld, Andy Robin, Barry Marder ja Spike Feresten.
Elokuvan pohjalta tehtiin videopeli Bee Movie Game.

Juoni:
Barry on nuori vanhempiensa kanssa elävä mehiläinen, joka on juuri lopettanut opiskelut. Hänellä ja hänen parhaalle ystävälleen esitellään erilaisia työpisteitä mehiläispesässä, mutta Barrya ei innosta töistä oikein mikään. Hän keksii lähteä ulos pesästä ensimmäisen kerran, ja lähtee lentäjien kanssa matkaan. Barry ihastuu suureen puuhun ja kukkaketoon, jonka keskellä pesä sijaitsee, mutta hän ajautuukin lopulta kaupungin melskeeseen kauas pesästä. Barry joutuu ihmisasuntoon, missä eräs mies meinaa liiskata hänet. Hän kuitenkin pelastuu miehen vaimon Vanessan ansiosta. Barry haluaa kiittää Vanessaa tästä, ja paljastaa pystyvänsä puhumaan ihmisille. Ensinki Vanessa on hieman kauhuissaan, mutta heistä kehkeytyykin lopulta ystävät.

Kerran Vanessan ottaessa Barry mukaan elintarvikekauppaan, hän huomaa hunajapurkkeja. Barry tahtoo selvittää mistä ihmiset saavat hunajansa, ja ajautuu takapihalla olevaan mehiläisille rakennettuun taloon, mistä kerätään hunajakennot säännöllisin välein inhottavia myrkkyjä käyttäen. Barry närkästyy asiasta ja pesään palatessaan, hän houkuttelee kaikki mukaan ulos selvittämään tätä asiaa oikeudessa ihmisten kanssa. Inhimillisyyden huomioimista mehiläisten keskuudessa on aiheena, ja sitä vetvataan ja vatvotaan pitkään. Lopulta mehiläiset pelastavat suuren matkustajalentokoneen, kun sen moottorit lakkaavat toimimasta, ja kone meinaa pudota maahan. Mehiläiset kannattelevat ja ohjaavat koneen lentokentälle ja heille ollaan kiitollisia. Kaiken tämän jälkeen Barry on keksinyt työnsä, ja päättää ryhtyä lentäjäksi, keräten mettä kukista pesään.

Koirahotelli (Hotel for Dogs)

Koirahotelli (Hotel for Dogs) on Thor Freudenthalin ohjaama yhdysvaltalainen komediaelokuva, joka perustuu Lois Duncanin samannimiseen romaaniin. Se kertoo kahdesta orpolapsesta, jotka ottavat hoitoonsa hylättyjä koiria autiotaloon. Elokuvan ensi-ilta oli vuonna 2009.
Pääosissa esiintyvät Emma Roberts, Jake T. Austin ja Don Cheadle.

Artie Lange's Beer League


An unemployed slacker (Lange) inspires his softball teammates to improve their game so they won't get kicked out of the local league.

The Promotion – uraputkessa

Supermarketin työntekijöiden kilpailu uuden toimipaikan johtajuudesta on harvinaisen hauska, monitasoinen ja humaani komedia. Seann William Scottin ja John C. Reillyn esittämät mainiot hahmot tarjoavat hervottomia hetkiä koettaessaan tuhota toistensa mahdollisuuksia. Tilaisuuksia tarjoutuukin sikailevan jengin, hyllystä lainaavien työntekijöiden ja härskin häirinnän ansiosta yllin kyllin. Hyvän maun puitteissa päästään myös vyönalusjuttuihin. Iloisesti yllättävän elokuvan on ohjannut ja kirjoittanut Steve Conrad, jonka pikkuveli Chris näyttelee sivuosaa joka suunnasta retuutettavana pomona. Ääneen naurattava leffa kommentoi rohkeasti myös sosioekonomisia

3. tammikuuta 2014

Riddick

Riddick on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen tieteis-/toimintaelokuva. Se on jatko-osa elokuville Pimeän uhka ja Riddickin aikakirja. Ohjauksesta vastaa edellisten osien tapaan David Twohy, käsikirjoituksen laativat David Twohy, Oliver Butcher ja Stephen Cornwell. Pääosaa näyttelee jälleen Vin Diesel.

Juoni:
Pahamaineinen Riddick on jätetty kuolemaan auringon kärventämälle planeetalle, joka vaikuttaa olevan täysin eloton. Pian hän kuitenkin joutuu taistelemaan hengestään saalistavia avaruusolentoja vastaan. Viholliset ovat kuolettavampia kuin yksikään ihminen, jonka Riddick on koskaan kohdannut. Ainoa keino päästä pois planeetalta on hälyttää paikalle palkkionmetsästäjät, jotka laskeutuvat paikalle nopeasti löytääkseen saaliinsa.

Iron Man 3

Iron Man 3 on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut Shane Blackin ohjaama yhdysvaltalainen toimintaelokuva, joka perustuu Marvelin Rautamieheen. Elokuva on jatko-osa elokuville Iron Man ja Iron Man 2.

Monsters University

Monsterit-yliopisto (Monsters University) on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut Dan Scanlonin ohjaama 3D-animaatioelokuva. Se on jatko-osa vuoden 2001 elokuvalle Monsterit Oy.

Pain & Gain

Pain & Gain on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut Michael Bayn ohjaama elokuva. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Miamiin Floridaan vuosien 1994 lokakuun ja 1995 kesäkuun välille. Elokuva perustuu löyhästi Pete Collinsin kirjoittamiin lehtiartikkeleihin vuodelta 1999.

Elokuva julkaistiin DVD:nä ja Blu-rayna Yhdysvalloissa 27. elokuuta 2013 ja Suomessa 11. joulukuuta 2013.

Juoni:
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun puoliväliin. Daniel Lugo (Mark Wahlberg) on miamilainen kehonrakentaja, joka haluaa elää amerikkalaista unelmaa. Kahden kehonrakentajakaverinsa, Adrian Doorbalin (Anthony Mackie) ja kristityn ex-vangin Paul Doylen (Dwayne Johnson), kanssa he sieppaavat rikkaan liikemiehen (Tony Shalhoub) aikomuksenaan rikastua.

The Lone Ranger

The Lone Ranger on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen lännenelokuva, jonka on ohjannut Gore Verbinski. Elokuvan pääosissa ovat Johnny Depp ja Armie Hammer.